tutustu tarkemmin
Modernin logistiikkakeskuksen käyttökulut saadaan alhaisiksi ekologisin ratkaisuin.
Kujalan logistiikkakeskukseen avautui syksyllä 2019 18 000 neliötä varastotilaa kokonaisvaltaisin logistiikkapalveluin. Suomen merkittävimpiin logistiikan ulkoistusyhtiöihin lukeutuva Alfaroc Logistics halusi vaativaan rakennusprojektiin luotettavan kumppanin, sillä modernit ratkaisut vaativat vastuuhenkilöiltä vahvaa osaamista ja näyttöä alalta. Kumppaniksi valikoitui Superion, joka tuntee myös Lahden talousalueen toimintaympäristönä.
Kujalaan on rakenteilla yli 26 000 kerrosneliömetrin kokonaisuus, joka tekee Lahdesta kiinnostavan toiminta-alueen monelle yritykselle. Kujala on alueen suurin logistiikkakiinteistöhanke sitten Hartwallin vuonna 2003 valmistuneen urakan. Hankkeen erityispiirteenä siinä on keskitytty ekologisiin energiaratkaisuihin kuten maalämpöön ja aurinkopaneeleihin.
Logistisesti huippupaikalla
Eteläisen kehätien valmistuessa paranee Kujalan saavutettavuus entisestään. Alueelta pääse jatkossa suoraan nelostielle tai valtatie 12:lle. Tämä on vauhdittanut myös Kujalan täyttymistä vuokralaisista tuoden Lahden alueelle uusia työpaikkoja.
Alfaroc Logistics on Suomen suurimpia sisälogistiikan ja varastoinnin ulkoistamispalveluyrityksiä. Alfaroc palvelee teollisuuden ja kaupan alan yrityksiä, maahantuojia sekä verkkokauppoja. Yritys työllistää 280 logistiikan osaajaa. Alfaroc Logistics on perustettu vuonna 2007. Tämä huippunykyaikainen logistiikkakeskus sijaitsee Lahdessa, minkä lisäksi yrityksellä on toimintaa Nastolassa, Raumalla, Helsingissä ja Vantaalla.
www.alfaroc.fi